Jouduin latinotanssien kanssa ensikosketuksiin syvällä Amazonin sademetsässä. Olin juuri saapunut jokilaivalla Manaukseen, ja tuleva isäntäni, Luiz, ilmoitti minulle heti suunnitelmistaan viedä minut tanssimaan seuraavana iltana forroa. Forro on brasilialainen tanssi, joka yhdistelee useampaa genreä, ja, kenties toisin kuin täällä Euroopassa ajattelemme, on yksi maan suosituimmista tansseista.
Luiz kertoi, kuinka
tärkeää tanssiminen on, ja kuinka monet naiset arvostavat hyvää
tanssijaa. Tämä ei ollut hyvä uutinen. Jos minä yritän tanssia,
käytännössä ainoa asia, mitä muut ihmiset osaavat siitä sanoa,
on se, etten ainakaan yritä pysyä paikoillani tai edetä mihinkään
kovin tiettyyn suuntaan.
Luiz oli jo järjestänyt meille seuraa. Ensimmäisenä poimimme kyytiin puolalaisen tanssimatkailijan, Karolinan, joka matkusti sinne, missä vain lanteet keinuivat. Ja seuraavaksi lähdimme hakemaan Deboraa, jonka Luiz kertoi olevan yksinkertaisesti tanssija. Kävin läpi mielessäni nelihenkisen seurueemme kokoonpanon, ja ymmärsin olevani pinteessä. Kolme loistavaa tanssijaa ja minä. Tämä ei voinut päättyä hyvin. Pysäytimme Deboran talon eteen, ja kun katselimme tämän kävelevän autolle, Luiz huikkasi Karolinalle: "Nyt hän toivoo, että osaisi tanssia." Kuinka oikeassa hän olikaan.
Jo pelkkä tanssipaikan
näkeminen syvensi välittömästi kiintymystäni Brasiliaan. Se oli
lähinnä rivi avoimia pikku baareja kadun varressa, ja katukivetys
autotietä myöten toimi tanssialustana. Ihmiset hymyilivät ja
tanssivat.
Manauksen ilta oli
kaunis ja lämmin. Istuimme pöytään seurustelemaan. Minua jännitti
ja toivoin oluen antavan minulle tarvittavia voimavaroja illasta
selviytymiseen. Luiz kävi tanssittamassa Karolinaa ja yritin
kärsivällisesti seurata askelia. Mutta siinä vaiheessa kun tyttö
muuttui käytännössä pelkäksi pyörteeksi hänen rinnallaan,
tunsin luovuttamisen kylmän käden kiinnittävän minut penkkiini.
Ja kun hän seuraavaksi käytti Deboraa tanssimassa, julistin vain
yksinkertaisesti, etten tanssi. Miten niin sulava ja täydellinen
kahden ihmiskehon harmonia saattoi olla improvisoitua?
Mutta joukkopainostus
teki tehtävänsä, ja näin minun piti johdattaa Debora
tanssilattialle. Aloimme tapailemaan perusaskelia. Jopa ne tuntuivat
mahdottomilta. Mutta hiljalleen aloin sulamaan hänen kauniissa ja
kärsivällisissä otteissaan, ja lopulta saimme perusaskelkuvion
toimimaan. Ja sitten hän vain sanoi "continua", ja alkoi
tehdä itsekseen pyörityksiä ja muita liikkeitä pitäen kiinni
kädestäni. Ja kaikessa siinä oli tuntu, kuin minä tepsutellessani
edes-takas olisin jotenkin saanut kaiken sen kaudeuden aikaan. Minua
on lähes koko elämäni vaivannut olo, etten ole siellä, missä
minun tulisi olla. Tuona hetkenä en tuntenut sitä.
Tanssin myös Karolinan
kanssa ja uudemman kerran Deboran, mutta en oppinut enää uutta,
eikä se sen paremmaksi voinut minulle sillä kertaa tulla. Poistuin
etsimään vessaa. Lähin vessa oli täynnä eikä siellä ollut
juoksevaa vettä, joten erään epäilyttävän miehen neuvosta
lähdin toiseen, hieman syrjäisempään vessaan. Kun aloitin
pissaamisen kopissani, jonka ovea ei saanut lukkoon, mies yritti
sisään ja yritti katsella peliäni olkani ylitse. Toisella kädellä
työnsin häntä ulos ja toisella yritin suunnata suihkuani, ja
käskin häntä toistuvasti painumaan helvettiin. Hän oli sinnikäs,
mutta lopulta luovutti. Toimitin asiani loppuun, ja sitten huomasin, ettei
sielläkään ollut juoksevaa vettä.
Palasin muiden luokse,
ja Luiz tanssitti nyt molempia tyttöjä yhtä aikaa, ja he pyörivät
hänen ympärillään kuin marionetit hänen varmoissa otteissaan.
Istuin pöytään tuijottamaan spektaakkelia ja aivoni yritti
sovittaa näyn siihen, mitä olin juuri vessassa kokenut. Tanssi
loppui ja kolmikko istuutui pöytään henkeään vetäen. Karolina
kysyi huohottaen: "Oletko tehnyt tätä ennenkin?", ja
henkinen kastraationi oli valmis.
Halusin kokeilla oliko
maailmamme, minun ja heidän, vielä jotenkin kiinnityksissä
toisiinsa, ja kerroin heille kohtaamisestani uteliaan vessaoppaani
kanssa. Jos olisin saanut valita, olisin mielummin itsekin naurattanut
naisia tanssimalla heidän kanssaan hyvin.
No comments:
Post a Comment