Friday, July 3, 2015

Tampereen salsakoulut

Juhlistin kauden viimeistä zumbaa menemällä eturiviin, ja yritin jopa hieman vastailla ohjaajan kutsuihin (joilla hän yrittää vlillä herätellä yleisöä) hänen mielikseen. Kappaleiden väleillä oli paljon aplodeja.. mutta epäilen, että ne eivät olleet minulle. Vakavasti ottaen, miksi kun yritän ravistaa ylävartaloani, ravistan vahingossa lanteitani, ja kun yritän ravistaa lanteitani, kenkäni tippuu jalasta tai jotain vastaavaa?

Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan oppia loistamaan zumba-tunneilla, vaan oppia salsaamaan. Joten jossain vaiheessa oli otettava härkää sarvista ja mennä ensimmäiselle salsatunnille. Ensimmäisenä selvitin tarjonnan. Kuin iltaelämänkin suhteen, olin todella yllättynyt siitä, kuinka hyvä tarjonta salsan (ja muiden salsabileissä soitettavien musiikkityylien) opiskeluun Tampereella on tarjolla. Ja lisäbonuksena koulut sijoittuivat aivan työpaikkani ympäristöön. Seuraavana niistä lista:

Vanha Havanna - oletusarvoisesti kuubalaista salsaa Tullintorilla
http://www.vanhahavanna.fi/tre/index.shtml

Makumba - kolumbialaista salsaa, uusissa tiloissa Tullintorilla
http://www.makumba.fi/

Salsa House - kuubalaista salsaa Koskikeskuksessa
http://www.salsahouse.fi/

KotiSalsa - kuubalaista Nekalassa
http://www.kotisalsa.net/index.php

Tanssis - L.A. Style Sorin puiston läheisyydessä
http://www.tanssis.fi/lajit-ja-kurssit/salsa

Myös Gloriaan on muuttanut par tanssiopettajaa, jotka ilmeisesti eivät omaa kotisivuja, mutta löytyvät Facebookista: "Roynetin tanssikurssi" ja "Kizomba ladies style".

Siis erinomainen kattaus opetusta, kun miettii Tampereen kokoa ja etäisyyttä tanssien alkulähteisiin!

Valitsin ensimmäiseksi tanssikoulukseni Salsa Housen yksinkertaisesti siitä syystä, että heidän yksilösalsa sattui minulle sopivalle päivälle. Myöhemmin olen käynyt myös Makumbassa, koska halusin vertailukohdan, sekä kokeilla kolumbialaista tyyliä.

Ja näin jatkui urhea tehtäväni - oppia tanssimaan antamatta vaikutelmaa, että olen tallomassa pienjyrsijöitä hengiltä.

Wednesday, May 20, 2015

Zumbasta vauhtia salsan aloittamiseen

Ajatus latinotanssien oppimisesta oli hautunut jo jonkin aikaa. Päätin, että mikä tahansa kehonhallinnallinen toiminta parantaisi mahdollisuuksiani. Ensimmäisenä lähdin selvittämään, mitä työpaikkani liikuntamahdollisuuksissa oli tarjolla tätä silmällä pitäen. Ensimmäisenä löytyi Pilates. En edes tiennyt, mitä se on, mutta koska se mielletään lähinnä naisten harrastukseksi, kuvittelin sillä olevan jotain tekemistä tanssin kanssa. Se ei vastannut tarkoitusperääni.

Seuraavaksi menin Steppiin. Tämä vastasi jossain määrin, sillä - vanhojen tanssia lukuunottamatta - en ollut ikinä edes yrittänyt noudattaa askelsarjoja. Tämä oli minulle hyvää valmennusta tanssia ajatellen. Toisin kuin urheilussa - tai siinä, mitä itse pidän urheiluna - ei ole väliä, miten asiat tekee, kunhan lopputulos on suosiollinen. Jos saa pallon verkon perukoille, kukaan ei kyseenalaista ajoitusta ja tekniikkaa. Vaikka Step ei ole tanssia, se toimii mielestäni hyvänä portaana tanssin maailmaan; tanssin alkeet kun vaikuttaisivat lähtevän yksinkertaisten perusaskelten toistoista ilman, että huomiota kiinnitetään ilmaisuun, ja niistä lähdetään rakentamaan jotain monimutkaisempaa.

Seuraavaksi lähdin kokeilemaan Zumbaa, jälleen tietämättä sen tarkemmin, mistä oli kyse. Ajattelin jo tunnille mennessäni, ollessani taas kerran ainoa mies, kuten muillakin tunneilla, että kohta luen jo 50 Shades of Greytä.

Zumba oli positiivinen yllätys. Ei pelkästään, että se oli tanssipainotteista liikuntaa, siinä oli myös kipeästi kaipaamiani latinorytmejä ja liikkeitä. Yrittäessäni seurata argentiinalaisen ohjaajamme liikehtimistä en voinut välttää muistelemasta, oliko kumi kotoisin Etelä-Amerikasta. "Kumipallo helvetistä" kommentoin facebookissa. Hän otti tämän mitä hienoimpana kohteliaisuutena. Ottaen huomioon hänen sekopäiset ääntelynsä ja ilmehtimisensä, olisin halunnut kutsua häntä "kumipalloksi kokaiinipöllyssä", mutta en uskaltanut. Mutta kerroin hänelle, kuinka pidin hänen energisestä, hullusta tyylistään. Persoonallinen ohjaaja voi tehdä tunnista todella mieluisan.

Tiivistin ensimmäisten tuntien zumba-kokemukseni tähän: Olen hämmentynyt heti alusta alkaen, ja putoan lopullisesti siinä kohtaa, kun siirrytään "olen pikku teekannu -tanssiin" .

Monday, May 4, 2015

Ensikosketus Tampereen salsaskeneen

Puolitoista vuotta sen jälkeen, kun olin palannut Suomeen matkoiltani päätin, että oli tullut aika verestää Etelä-Amerikassa herännyttä tanssikiinnostusta. Päätin, että paras mahdollinen ratkaisu tähän olisi syöksyä jonkun baarin salsailtaan ja toivoa parasta.

Eräs kaunis perjantai Gloriassa (Tampereella) pidettiin aloittelijoiden salsailta, ja katsoin, että aikani oli tullut. Katselin netistä muutaman videon, kaivoin paremmat lenkkarini komerosta ja - mikä tärkeintä - vakuuttelin itselleni, ettei ollut syytä olla huolissaan.

Ensimmäinen asia, minkä baarissa huomasin, mursi täydellisesti myytin siitä, että miehistä olisi pulaa salsarintamalla. Jopa yli puolet paikalle saapuneesta tanssiporukasta oli miehiä. Toinen asia, minkä huomasin, oli se, että kaikki muut osasivat tanssia. Olin kuvitellut olevani hyvissä asemissa sukupuoleni vuoksi, ja että suurin osa muistakin olisi aloittelijoita. Toisin kävi.

En kuitenkaan antanut aina jossain taustalla vaanivan ujouteni ottaa minusta otetta, vaan kiiruhdin hakemaan tanssikaveria eräästä naisesta, joka oli käynyt esittäytymässä illan aluksi Azucarin, eli Tampereen salsa ry:n, jäsenenä - hän ei kehtaisi kieltäytyä. Sen päälle "tanssitin" vielä jotakuta muuta, ja sitten vetäydyin hetkeksi istuskelemaan sivummalle.

Siihen asti minua oli kannatellut yllätyshyökkäyksieni suoma lataus. Mutta hetken istuskellessani ja katsellessani, kuinka hyviä kaikki muut olivat, minua alkoi täyttää tunne, etten kenties kuulunut sinne. Tuli naistenhaku, ja kun kukaan tullut hakemaan minua, ajauduin pakokauhun valtaan, ja pakenin.

Päätin, että minun tuli mennä tanssitunneille.

Joka tapauksessa, tulin selvittäneeksi hieman Tampereen salsaskeneä. Se oli huomattavasti parempi kuin olin olettanut. Viikoittain löytyi jopa kaksi aiheeseen liittyvää tapahtumaa:

Afrolatin night ravintola Semaforissa (Rautatienkatu 25) joka maanantai klo 20-24. 
Azúcar Salsa Night ravintola Gloriassa (Hämeenkatu 24) perjantaisin klo 21-24 .

Lisäksi vaikutti siltä, että olisi ajoittain erillisiä tapahtumia, festivaaleja yms. tamperelaisten salsaajien iloksi. Ajatella, näin paljon salsaa täällä metsän keskellä, pimeässä pohjoisessa.

***

Azucar - Tampereen salsa ry
http://www.tampereensalsa.fi/yhdistys/yleisesti.html

Sunday, April 26, 2015

Mistä tämä kaikki alkoi... osa II

Seuraava kohtaamiseni latinotanssien kanssa tuli samaisessa Manausin kaupungissa vain muutamaa päivää myöhemmin. Kun edellinen isäntäni joutui lähtemään töihin keskelle viidakkoa, hän syöksi vastuun majoittamisestani tuttavalleen, ja kun tämä puolestaan sai minusta tarpeekseen, hän pisti minut jonossa seuraavalle.

Vastuu lankesi ihanalle Grasiele-nimiselle tytölle. Osa hänen ihanuuttaan oli hänen hajamielisyytensä, joka ei vaikuttanut olevan täysin epätavallista näille lämpöisten seutujen naisille. Tällä kertaa se johti siihen, että juuri kun olin asettunut hänen vierashuoneeseensa, hän muisti, että samana iltana oli hänen serkkunsa valmistujaiset, joihin hänellä oli jo hintavat liput. Hänelle ei jäänyt vaihtoehtoja kuin ottaa minut mukaan kavaljeerikseen. Tämä tiesi ongelmia matkaajapoloiselle, jonka taidonnäytteet tanssilattialla muistuttivat erehdyttävästi jääkiekkotappelua.

Grasiele ajoi meidät juhlapaikalle. Kävelimme sisään, ja hän sujautti minulle kutsuliput, jotta voisin ojentaa ne puolestamme vastaanotossa. On vain yksi asia hienompaa kuin se, että kaunis brasilialainen tyttö vie minut juhliin. Ja se on se, että saan esittää vieväni hänet.

Ruuan jälkeen luvassa oli jälleen forroa. Grasiele opetti minulle entistä helpommat askeleet. Ja kaikki meni hyvin, kunnes lihava, hikinen tanssijan ryökäle vei hänet mennessään, kun en vahtinut. Ja kun he menivät muuttumaan ihmistehosekoittimeksi, jouduin jälleen toteamaan, kuinka hienoa olisi osata tanssia.

Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja muuta kuin hakea lohtua Grasielen sedästä, Jacósta. Hän yritti opettaa minulle muutaman askeleen sambaa. Mutta huomatessaan ketteryyteni vastaavan otuksia, joita tapaa lähinnä navettojen läheisyydessä, hän luovutti, ja keskityimme sen jälkeen oluenjuontiin. Näin pääsin jälleen lähemmäksi vahvuuksiani.

Nämä tarinat ovat osa vuoden kestänyttä maailmanmatkaanii. Minulla oli sen aikana muitakin tanssiin liittyviä haasteita, mutta jos pitäytydään pelkästään latinotanssien maailmassa, seuraavat tulivat Ecuadorissa, missä päädyin kaksi kertaa salsabaariin ilman ennakkosuunnittelua. Olin siihen mennessä ehtinyt jo sen verran kiinnostua asiasta, että olin käynyt internetkahvilassa katselemassa videopätkiä salsan alkeista. Mutta löytäesssäni itseni keskeltä salsabaarin jyskettä, kokeillen itsekseni askeltaa edes-takas musiikin tahtiin olutpullo kädessä 1-2-3, 1-2-3, kun ympärillä olevat luultavasti häpesivät silmät päästään, totesin, ettei pikaisista videoiden katseluista ole juuri hyötyä.

Onnekseni tutustuin sentään kauniiseen equatorianaan, Gabyyn, joka tanssitti minua hieman. Ja kun seuraavana iltana menimme hänen seurueensa kanssa salsaravintolaan, pääsimme kokeilemaan sitä liveorkesterin avustuksella. Laulaja kysyi häneltä kaikkien kuullen kesken kappaleiden, jotain minusta. En usko, että se oli erityisen mairittelevaa. Mutta hieman perusaskelluksia hinkattuamme, hän totesi minulle: "Selviät Kolumbiasta."

Kun olin ajatellut Kolumbiaan menoa, ensimmäinen ajatukseni selviytymisestä ei ollut liittynyt salsaan. Mutta salsaamiseksihan se meni. Tällä kertaa olin ensimmäistä kertaa täysin omaehtoisesti hakeutunut salsabaariin Medellinin kaupungissa - niin kova luulot minulla jo kyvyistäni oli.

Luonnollisesti en uskaltanut hakea ketään tanssimaan. Kunnes tuli niin hidas balladi, että sitä saattoi tanssia kuin ala-asteen diskossa, uupuneista nyrkkeilijöistä mallia ottaen. Kävin hakemassa erästä colombianaa, eikä hän ollut lainkaan pahastunut lähestymisestäni, eikä myöskään tanssitaidottomuudestani. Eteläamerikattaret ovat sillä tavalla varsin ihania olentoja.

Lasken tämän tapauksen suureksi ansiokseni, sillä olin ainoa ulkomaalainen, joka koko illan aikana uskalsi hakea ketään tanssimaan. Se on uskomatonta, kun ottaa huomioon, kuinka hankalaa minulla on välillä lähestyä vastakkaista sukupuolta. Enkä meinannut mitenkään uskaltaa mennä juttelemaan eräälle kauniille naiselle, joka oli hymyillyt minulle illan aikana. En keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin juoda lisää, ja toivoa, että joku niistä alkoholimolekyyleistä onnistuisi kolauttamaan mieleni eroon peloistani. Hän oli kaiken lisäksi loistava tanssija, mikä ei lainkaan auttanut asiaa.

Lopulta menetin itsekontrollini ja menin sanomaan hänelle "moi". Seuraavana päivänä muutin hänen luokse asumaan. Rakkaustarinamme kesti kuukauden jos toisenkin. Hän oli kohtalaisen lähellä unelmakumppaniani. Jos vain pääsisin tulevaisuudessakin mahdollisimman paljon vuorovaikuttamaan ihmisten kanssa, joissa yhdistyvät niin upealla tavalla avoimuus, lämminsydämisyys, huumori, äly, hauskuus ja intohimo elämää ja toisia ihmisiä kohtaan - se on tavoittelemisen arvoinen asia. Latinotanssit eivät ole huonoin paikka aloittaa.

Mistä tämä kaikki alkoi... osa I

Jouduin latinotanssien kanssa ensikosketuksiin syvällä Amazonin sademetsässä. Olin juuri saapunut jokilaivalla Manaukseen, ja tuleva isäntäni, Luiz, ilmoitti minulle heti suunnitelmistaan viedä minut tanssimaan seuraavana iltana forroa. Forro on brasilialainen tanssi, joka yhdistelee useampaa genreä, ja, kenties toisin kuin täällä Euroopassa ajattelemme, on yksi maan suosituimmista tansseista.

Luiz kertoi, kuinka tärkeää tanssiminen on, ja kuinka monet naiset arvostavat hyvää tanssijaa. Tämä ei ollut hyvä uutinen. Jos minä yritän tanssia, käytännössä ainoa asia, mitä muut ihmiset osaavat siitä sanoa, on se, etten ainakaan yritä pysyä paikoillani tai edetä mihinkään kovin tiettyyn suuntaan.

Luiz oli jo järjestänyt meille seuraa. Ensimmäisenä poimimme kyytiin puolalaisen tanssimatkailijan, Karolinan, joka matkusti sinne, missä vain lanteet keinuivat. Ja seuraavaksi lähdimme hakemaan Deboraa, jonka Luiz kertoi olevan yksinkertaisesti tanssija. Kävin läpi mielessäni nelihenkisen seurueemme kokoonpanon, ja ymmärsin olevani pinteessä. Kolme loistavaa tanssijaa ja minä. Tämä ei voinut päättyä hyvin. Pysäytimme Deboran talon eteen, ja kun katselimme tämän kävelevän autolle, Luiz huikkasi Karolinalle: "Nyt hän toivoo, että osaisi tanssia." Kuinka oikeassa hän olikaan.

Jo pelkkä tanssipaikan näkeminen syvensi välittömästi kiintymystäni Brasiliaan. Se oli lähinnä rivi avoimia pikku baareja kadun varressa, ja katukivetys autotietä myöten toimi tanssialustana. Ihmiset hymyilivät ja tanssivat.

Manauksen ilta oli kaunis ja lämmin. Istuimme pöytään seurustelemaan. Minua jännitti ja toivoin oluen antavan minulle tarvittavia voimavaroja illasta selviytymiseen. Luiz kävi tanssittamassa Karolinaa ja yritin kärsivällisesti seurata askelia. Mutta siinä vaiheessa kun tyttö muuttui käytännössä pelkäksi pyörteeksi hänen rinnallaan, tunsin luovuttamisen kylmän käden kiinnittävän minut penkkiini. Ja kun hän seuraavaksi käytti Deboraa tanssimassa, julistin vain yksinkertaisesti, etten tanssi. Miten niin sulava ja täydellinen kahden ihmiskehon harmonia saattoi olla improvisoitua?

Mutta joukkopainostus teki tehtävänsä, ja näin minun piti johdattaa Debora tanssilattialle. Aloimme tapailemaan perusaskelia. Jopa ne tuntuivat mahdottomilta. Mutta hiljalleen aloin sulamaan hänen kauniissa ja kärsivällisissä otteissaan, ja lopulta saimme perusaskelkuvion toimimaan. Ja sitten hän vain sanoi "continua", ja alkoi tehdä itsekseen pyörityksiä ja muita liikkeitä pitäen kiinni kädestäni. Ja kaikessa siinä oli tuntu, kuin minä tepsutellessani edes-takas olisin jotenkin saanut kaiken sen kaudeuden aikaan. Minua on lähes koko elämäni vaivannut olo, etten ole siellä, missä minun tulisi olla. Tuona hetkenä en tuntenut sitä.

Tanssin myös Karolinan kanssa ja uudemman kerran Deboran, mutta en oppinut enää uutta, eikä se sen paremmaksi voinut minulle sillä kertaa tulla. Poistuin etsimään vessaa. Lähin vessa oli täynnä eikä siellä ollut juoksevaa vettä, joten erään epäilyttävän miehen neuvosta lähdin toiseen, hieman syrjäisempään vessaan. Kun aloitin pissaamisen kopissani, jonka ovea ei saanut lukkoon, mies yritti sisään ja yritti katsella peliäni olkani ylitse. Toisella kädellä työnsin häntä ulos ja toisella yritin suunnata suihkuani, ja käskin häntä toistuvasti painumaan helvettiin. Hän oli sinnikäs, mutta lopulta luovutti. Toimitin asiani loppuun, ja sitten huomasin, ettei sielläkään ollut juoksevaa vettä.

Palasin muiden luokse, ja Luiz tanssitti nyt molempia tyttöjä yhtä aikaa, ja he pyörivät hänen ympärillään kuin marionetit hänen varmoissa otteissaan. Istuin pöytään tuijottamaan spektaakkelia ja aivoni yritti sovittaa näyn siihen, mitä olin juuri vessassa kokenut. Tanssi loppui ja kolmikko istuutui pöytään henkeään vetäen. Karolina kysyi huohottaen: "Oletko tehnyt tätä ennenkin?", ja henkinen kastraationi oli valmis.

Halusin kokeilla oliko maailmamme, minun ja heidän, vielä jotenkin kiinnityksissä toisiinsa, ja kerroin heille kohtaamisestani uteliaan vessaoppaani kanssa. Jos olisin saanut valita, olisin mielummin itsekin naurattanut naisia tanssimalla heidän kanssaan hyvin.