Seuraava kohtaamiseni latinotanssien kanssa tuli samaisessa Manausin kaupungissa vain muutamaa päivää myöhemmin. Kun edellinen isäntäni joutui lähtemään töihin keskelle viidakkoa, hän syöksi vastuun majoittamisestani tuttavalleen, ja kun tämä puolestaan sai minusta tarpeekseen, hän pisti minut jonossa seuraavalle.
Vastuu lankesi ihanalle Grasiele-nimiselle tytölle. Osa hänen ihanuuttaan oli hänen hajamielisyytensä, joka ei vaikuttanut olevan täysin epätavallista näille lämpöisten seutujen naisille. Tällä kertaa se johti siihen, että juuri kun olin asettunut hänen vierashuoneeseensa, hän muisti, että samana iltana oli hänen serkkunsa valmistujaiset, joihin hänellä oli jo hintavat liput. Hänelle ei jäänyt vaihtoehtoja kuin ottaa minut mukaan kavaljeerikseen. Tämä tiesi ongelmia matkaajapoloiselle, jonka taidonnäytteet tanssilattialla muistuttivat erehdyttävästi jääkiekkotappelua.
Grasiele ajoi meidät juhlapaikalle. Kävelimme sisään, ja hän sujautti minulle kutsuliput, jotta voisin ojentaa ne puolestamme vastaanotossa. On vain yksi asia hienompaa kuin se, että kaunis brasilialainen tyttö vie minut juhliin. Ja se on se, että saan esittää vieväni hänet.
Ruuan jälkeen luvassa oli jälleen forroa. Grasiele opetti minulle entistä helpommat askeleet. Ja kaikki meni hyvin, kunnes lihava, hikinen tanssijan ryökäle vei hänet mennessään, kun en vahtinut. Ja kun he menivät muuttumaan ihmistehosekoittimeksi, jouduin jälleen toteamaan, kuinka hienoa olisi osata tanssia.
Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja muuta kuin hakea lohtua Grasielen sedästä, Jacósta. Hän yritti opettaa minulle muutaman askeleen sambaa. Mutta huomatessaan ketteryyteni vastaavan otuksia, joita tapaa lähinnä navettojen läheisyydessä, hän luovutti, ja keskityimme sen jälkeen oluenjuontiin. Näin pääsin jälleen lähemmäksi vahvuuksiani.
Nämä tarinat ovat osa vuoden kestänyttä maailmanmatkaanii. Minulla oli sen aikana muitakin tanssiin liittyviä haasteita, mutta jos pitäytydään pelkästään latinotanssien maailmassa, seuraavat tulivat Ecuadorissa, missä päädyin kaksi kertaa salsabaariin ilman ennakkosuunnittelua. Olin siihen mennessä ehtinyt jo sen verran kiinnostua asiasta, että olin käynyt internetkahvilassa katselemassa videopätkiä salsan alkeista. Mutta löytäesssäni itseni keskeltä salsabaarin jyskettä, kokeillen itsekseni askeltaa edes-takas musiikin tahtiin olutpullo kädessä 1-2-3, 1-2-3, kun ympärillä olevat luultavasti häpesivät silmät päästään, totesin, ettei pikaisista videoiden katseluista ole juuri hyötyä.
Onnekseni tutustuin sentään kauniiseen equatorianaan, Gabyyn, joka tanssitti minua hieman. Ja kun seuraavana iltana menimme hänen seurueensa kanssa salsaravintolaan, pääsimme kokeilemaan sitä liveorkesterin avustuksella. Laulaja kysyi häneltä kaikkien kuullen kesken kappaleiden, jotain minusta. En usko, että se oli erityisen mairittelevaa. Mutta hieman perusaskelluksia hinkattuamme, hän totesi minulle: "Selviät Kolumbiasta."
Kun olin ajatellut Kolumbiaan menoa, ensimmäinen ajatukseni selviytymisestä ei ollut liittynyt salsaan. Mutta salsaamiseksihan se meni. Tällä kertaa olin ensimmäistä kertaa täysin omaehtoisesti hakeutunut salsabaariin Medellinin kaupungissa - niin kova luulot minulla jo kyvyistäni oli.
Luonnollisesti en uskaltanut hakea ketään tanssimaan. Kunnes tuli niin hidas balladi, että sitä saattoi tanssia kuin ala-asteen diskossa, uupuneista nyrkkeilijöistä mallia ottaen. Kävin hakemassa erästä colombianaa, eikä hän ollut lainkaan pahastunut lähestymisestäni, eikä myöskään tanssitaidottomuudestani. Eteläamerikattaret ovat sillä tavalla varsin ihania olentoja.
Lasken tämän tapauksen suureksi ansiokseni, sillä olin ainoa ulkomaalainen, joka koko illan aikana uskalsi hakea ketään tanssimaan. Se on uskomatonta, kun ottaa huomioon, kuinka hankalaa minulla on välillä lähestyä vastakkaista sukupuolta. Enkä meinannut mitenkään uskaltaa mennä juttelemaan eräälle kauniille naiselle, joka oli hymyillyt minulle illan aikana. En keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin juoda lisää, ja toivoa, että joku niistä alkoholimolekyyleistä onnistuisi kolauttamaan mieleni eroon peloistani. Hän oli kaiken lisäksi loistava tanssija, mikä ei lainkaan auttanut asiaa.
Lopulta menetin itsekontrollini ja menin sanomaan hänelle "moi". Seuraavana päivänä muutin hänen luokse asumaan. Rakkaustarinamme kesti kuukauden jos toisenkin. Hän oli kohtalaisen lähellä unelmakumppaniani. Jos vain pääsisin tulevaisuudessakin mahdollisimman paljon vuorovaikuttamaan ihmisten kanssa, joissa yhdistyvät niin upealla tavalla avoimuus, lämminsydämisyys, huumori, äly, hauskuus ja intohimo elämää ja toisia ihmisiä kohtaan - se on tavoittelemisen arvoinen asia. Latinotanssit eivät ole huonoin paikka aloittaa.
No comments:
Post a Comment